the Blog

Suomi 2017 - kurjistumista vai uusia mahdollisuuksia

Helsingin sanomat julkaisi kiinnostavan puheenvuorosarjan Suomi 2017, jossa seitsemän talouden ammattilaista arvioi miltä Suomen talous näyttää vuonna 2017. Omalta kannaltani kiinnostavimpia olivat Matti Pohjolan ja Jorma Ollilan puheenvuorot. Mutta ennen kuin analysoin niitä, sanottakoon muutama sana Timo Viherkentän ja Jaakko Kianderin puheenvuoroista.

Aika moisia pessimistejä kumpikin. Viherkenttä esittää entisenä valtiovarainministeriön budjettipäällikkönä taas valtion velkaantumisen peikon. Tarvitaan säästöjä ja edessä on veron korotuksia ja valtion menojen leikkauksia. Yhtenä kriisiyttävänä tekijänä on väestön ikääntyminen. Kiander puolestaan väittää työttömyyden jatkuvan väestön ikääntymisestä huolimatta. Kianderin analyysi maasta on synkeä: Hyvinvointivaltio rapautuu, tuloerot kasvavat ja köyhyys lisääntyy.

"Julkisen sektorin säästöpaineet karsivat palveluita ja estävät sosiaaliturvaetuuksien korottamisen. … Verotusta tullaan kiristämään ja …. maksupaine kohdistuu lähinnä keskiluokkaisiin palkansaajiin."

Näillä eväillä maa ei kyllä lähde nousuun. Kirjoittajat eivät tuo esiin radikaalien innovaatioiden mahdollisuutta muuttaa julkisen hallinnon toimintatapoja. On selvästi nähtävissä, että arvioimalla uudelleen hyvinvointivaltion periaatteita ja ottamalla käyttöön uusi tieto- ja viestintätekniikka voidaan hyvinvointia kasvattaa olennaisesti pienemmillä kustannuksilla.

Toinen näkökohta on elinkeinoelämän kyky uudistua ja tuottaa uutta arvoa ja vaurautta. Tähän mahdollisuuteen tarttuvat Matti Pohjola ja Jorma Ollila.  

Matti Pohjola tuo selvästi esiin elinkeinoelämän rakennemuutoksen: 

"Elämme aikaa, jolloin sähkön hyötykäyttöön perustunut ja teollistumisen kautta saatu talouskasvu hiipuu teollisissa maissa, mutta tieto- ja viestintätekniikan vaikutus vasta kiihtyy. …. Mikäli aiomme menestyä yhtä hyvin jatkossa kuin sadan viime vuoden aikana, on Suomi nostettava maailman johtavaksi tietoyhteiskunnaksi." 

Pohjolan viesti on että kasvun idea on keksittävä uudelleen. Tämä on ymmärrettävä mielestäni kahdella tavalla. Ensinnäkin kasvu ei tule enää teollisuudesta vaan tietoyhteiskuntaan tukeutuvista palveluista. Toiseksi kasvu ei saa olla enää samanlaista aineellista kasvua, kuin teollisuuden aikainen kasvu. Muuten emme kykene torjumaan ilmaston muutosta ja sopeutumaan luonnonvarojen niukkuuteen.  

Jorma Ollila korostaa että kasvua pitää tavoitella vastuullisesti. Vastuullisuuteen kuuluu hänen mukaansa ”pitkäjänteinen elinympäristöstä ja –yhteisöistä huolehtiminen”. On muuten pantava merkille että Ollilan tapaisten teollisuusjohtajien puheenparsiin on alkanut tulla sellaisia kilpailukykypuheelle vieraita sanoja kuin ”suomalaisten hyvinvointi ja onnellisuus”. Tässä olisi ollut jo erinomainen aihe: kilpailukyvyn ja onnellisuuden suhde. Olemme nostamassa tätä yhteyttä esiin Demos Helsingin kassa tehdessämme tutkimusta metropolialueen kilpailukyvystä.

Mutta Hesarin puheenvuorossa Ollilan nostaa esiin muutamia muita kiinnostavia ajatuksia. Mahdollisuuksia uusin bisneksiin on valtavasti mutta ongelmana on puute näkijöistä ja niihin tarttujista – riskien ottajista. Ollila yhtyy myös viimeaikaisiin tiede- ja innovaatiojärjestelmän kriitikoihin, jotka ovat tuoneet esiin innovaatiojärjestelmämme jähmeyden ja sisäänpäin kääntyneisyyden. Sielläkään ei uskalleta ottaa riskejä ja tehdä uusia avauksia.  

Ollilan puheenvuoron ehkä tärkein sanoma on kuitenkin tarve säilyttää maamme teollinen ydin. Emme voi tulla merkittäväksi teollisten palvelujen tuottajaksi, jos meillä ei ole niille alustaa tarjoavaa teollista ydintä. Toiseksi Ollila painottaa, että teollisuustuotteiden arvosta huomattava osa perustuu aineettomaan tuotantoon: tutkimus- ja kehitystoimintaan, tuotemerkkeihin, toimitusvarmuuteen, arvoverkon hallintaan ja liikkeenjohtoon. Aalto yliopiston kannattajana Ollila olisi voinut lisätä listaan myös muotoilun. Tässä siis selvä viittaus immateriaalitalouteen! 

Ollila näkee yritysten globaalin toiminnan välttämättömänä ehtona menestykselle. Yritystoiminta perustuu kaikkialle hajaantuneiden voimavarojen käyttöön verkostoitumalla. Myös teollisen tuotannon verkostomainen toiminta on loppujen lopuksi oppimista ja tiedon siirtoa.  

Olemme Ollilan mukaan oman onnemme seppiä. Edellytykset ovat hyvät mutta kannustimissa on puutteita. Ja asenteissa: ”meidän pitää joka aamu kaivaa itsestämme partiolaisen asenne”.  Vähän naiivia. Olin itse partiolainen kansakouluaikana ja tankkasin partiovyöstä partiolaisen tunnuslausetta ”Ole valmis”. Mihin meidän pitää olla valmiita? Ole valmis tarttumaan edessä avautuviin huikeisiin mahdollisuuksiin. Sen sijaan meidän ei kannata valmistautua veronkorotuksiin ja julkisten palvelujen alasajoon. 

Palaute: antti@sustainableinnovation.fi